Tämän retken tarkoituksena on oppia
tutkimaan järven tai lammen fysikaalista ja kemiallista
vedenlaatua aistinvaraisesti sekä tutustua sen eliölajistoon.
Retken kesto on tauoista ja kuljettavista matkoista riippuen noin
Tarvikkeet: Puhtaita lasipurkkeja (esim. 1 pieni kannellinen ja
1 iso, n. 20 cm korkea jokaiselle ryhmälle), valkoinen muovialusta
tai paperi, jossa ohuella, mustalla kynällä piirretty n. 1 cm
levyinen rasti, näkösyvyyslevy ja naru,
muistiinpanovälineet, veden laadun tutkimislomakkeet,
vesieläin- ja pohjahaaveja, kirkkaita tai vaaleita muovilaatikoita
(akvaarioiksi), mikrokoteloita tai lasipurkkeja,
määrityskaavioita, vesieläinkirjoja, pipettejä,
lusikoita, rastilaput veden kiertokulku –leikkiin, arvontakortit
leikkiin
Valitse leikkijöistä 6 henkilöä pitämään rasteja. Rastit ovat pilvi, järvi, kasvi, eläin, ihminen, suo. Jokainen rastin pitäjä saa kaulaansa roikkumaan omaa rastiaan kuvaavan kyltin. Lisäksi rastien pitäjille jaetaan arvontakortit, joissa on kaikkien muiden rastien paitsi heidän oman rastinsa nimet (eli esim. pilvirastin pitäjä saa järvi-, kasvi-, eläin-, ihminen- ja suo-kortit). Rastien pitäjät asettuvat seisomaan hajalleen leikkialueelle muutaman metrin päähän toisistaan.
Muut leikkijät ovat vesipisaroita, jotka lähtevät osallistumaan veden kiertokulkuun. He saavat aloittaa miltä rastilta tahansa ja heidän tavoitteenaan on kiertää kaikki rastit. Jokaisella rastilla he nostavat yhden arvontakortin, joka kertoo, mille rastille heidän on seuraavaksi mentävä. Leikkijä voi siis joutua kiertämään jotkin rastit useaan kertaan. Kaikki rastit kierrettyään he jäävät viimeiselle rastille. Lopuksi katsotaan, miten paljon vesipisaroita kullekin rastille tällä kertaa jäi ja jutellaan veden kiertokulusta – vesi kiertää jatkuvasti elottomasta luonnosta elolliseen ja vesimolekyylit saattavat jäädä pitkäksikin aikaa paikoilleen esim. jäätikköön sitoutuessaan. Osa meissä nyt olevasta vedestä on saattanut olla vaikkapa Pohjoisnavalla tai dinosauruksen verenkierrossa.
Järvi- tai lampiveden laatua voi arvioida omia aisteja käyttäen muutamalla yksinkertaisella tutkimuksella. Veden haju, väri ja sameus kertovat paljon siitä, millainen eliöstö vedessä viihtyy ja mihin tarkoituksiin ihminen voi vettä käyttää. Näistä neljästä testistä veden sameuden arvioiminen ja näkösyvyyden mittaaminen liittyvät toisiinsa, joten niistä voi hyvin tehdä vain toisen.
Puhdas vesi ei tuoksu juuri miltään. Jos vedessä on selvästi erottuvat tuoksu, se voi kertoa esim. rehevöitymisestä, hapen vähäisyydestä tai jätevesien joutumisesta veteen.
Kaada puhtaaseen vesipurkkiin vesinäyte, sulje se ja ravista voimakkaasti. Avaa kansi ja haistele vettä. Arvioi hajun voimakkuutta ja laatua vedentutkimislomakkeen avulla. Esim. mädän kalan, mädän kananmunan ja öljyn hajut kertovat veden heikosta laadusta.
Jos vesi on sameaa, siitä näkyy huonosti läpi eikä aurinkokaan valaise pohjaan asti. Sameus voi johtua esim. vedessä olevasta levämassasta (joka kertoo veden rehevyydestä), savesta tai humuksesta (esim. suolammissa). Jotkut kalalajit ja muut eliöt vaatiat viihtyäkseen kirkasta vettä, toiset selviytyvät sameassakin. Hyvin sameassa vedessä valo ei kuitenkaan kulkeudu syvälle, joten esim. pohjassa kasvavat vesikasvit eivät selviydy.
Kaada korkeaan lasipurkkiin (n. 20 cm) vettä ja aseta se valkealle alustalle, johon on piirretty musta, n. 1 cm levyinen rasti. Katso rastia veden läpi purkin yläpuolelta ja arvioi, miten hyvin rasti erottuu. Kirkkaan veden lävitse rasti erottuu yhtä hyvin kuin tyhjän astian lävitse, hyvin samean veden läpi sitä ei ehkä erotu lainkaan.
Puhdas vesi on melko väritöntä, eikä se ole ainakaan vihreää tai ruskeaa. Värin erottaa parhaiten katsomalla vettä valkoisen alustan päällä.
Kaada korkeaan lasipurkkiin (n. 20 cm) vettä ja aseta purkki valkealle alustalle. Arvio, minkä väristä vesi lähinnä on. Joskus väri erottuu selvästi, joskus se on vain hailakka sävy.
Kirkkaassa vedessä myös aurinko paistaa syvälle veteen. Jos vedessä on paljon planktonlevää, savea tai turvetta, se on sameaa. Näkösyvyys vaihtelee vuodenajan mukaan. Keväällä maa on vielä roudassa, joten valumavedet tuovat järveen vähemmän savi- ja muita hiukkasia kuin loppukesästä ja syksyllä. Toisaalta vedessä keväällä paljon kasviplanktonia. Happamoituvassa järvessä näkösyvyys on suuri, koska levää on vähän. Rehevöityvässä järvessä näkösyvyys on pieni. Auringon valo tunkeutuu vedessä kaksi kertaa mitatun näkösyvyyden syvyyteen (esim. jos näkösyvyys 1 m, auringon valo ulottuu vielä kahteen metriin).
Näkösyvyyden mittaamiseen tarvitset näkösyvyyslevyn, joka on valkea, pyöreä kiekko, halkaisijaltaan 20 cm. Painava kiekko lasketaan narun varassa niin syvälle veteen, että se juuri ja juuri häviää näkyvistä. Mittaus tulee tehdä päivänvalon aikaan veneen (tai syvälle yltävän laiturin) varjopuolelta. Näkösyvyys mitataan narusta veden pinnan tasolta. Tartu kiinni narusta veden pinnan korkeudelta ja nosta kiekko ylös. Mittaa uponneen narun pituus. Yleensä näkösyvyysarvot ovat 1 – 5 metrin välillä.
Järvien ja lampien vedet ja pohja ovat täynnä elämää, jonka tutkiminen on kiehtovaa. Veden pintakalvolla liikkuvat vesimittarit ovat monelle tuttuja, mutta syvemmältä vedestä löytyy paljon mielikuvituksellisen näköisiä olentoja, joita ei tavallisella uimareissulla yleensä huomaa.
Erilaisilla rannoilla asuu erilaisia selkärangattomia. Niitä kannattaa siis pyydystää tutkittavaksi mahdollisimman erilaisilta paikoilta. Tuulisilta kivikko- tai hiekkarannoilta, joissa aallokko on kovaa ja rantakasvillisuutta vähän, on vaikea saada kovin monipuolista saalista. Suojaiset, lämpimät poukamat ja purojen suut ovat usein hyviä paikkoja. Vesikasvien seasta saalistus on hankalampaa kuin avovedestä, mutta saalis yleensä runsaampi.
Varaa saaliille akvaarioiksi vähintään yksi, mieluummin useampia muovisia altaita. Valkeista altaista on helpointa erottaa ötököiden liikkeet. Altaiden tulee olla niin suuria, että niissä olevaan veteen mahtuu kastamaan käytetyt haavit. Ota altaisiin n. 15 cm järvivettä.
Selkärangattomien pyydystämiseen voi käyttää monenlaisia välineitä. Esim. tavalliset metalliset keittiösiivilät käyvät hyvin keppivarrella varustettuina, samoin akvaariokaupan edulliset, tiheäverkkoiset haavit. Haaveja voi valmistaa myös itse kiinnittämällä verkon tai vettä läpäisevän kankaan metallilangasta väännettyyn kehikkoon. Varsinaiset vesieläinhaavit on yleensä valmistettu tukevasta kankaasta ja niissä on tasainen pohja metalliverkosta. Varren ja haavin kehyksen tulee olla tukevia, jotta niitä voi käyttää tiheässäkin ruovikossa. Lisäksi on saatavilla ns. pohjaeläinhaaveja, joiden kehys on nelikulmainen ja joilla voi siksi kaapia pohjamutaa tai –hiekkaa.
Kun haaveihin on saatu pinnalta tai syvemmältä jotakin saaliilta näyttävää, se kannattaa huuhtoa ”akvaarioon”. Monet vesieläimistä lamaantuvat haaviin joutuessaan ja näyttävät limaisilta roskilta. Takaisin veteen päästessään ne alkavat pian uida. Helpoimmin otukset saa haaveista akvaarioon kääntämällä haavin pussin nurin ja kastamalla sen akvaarion veteen.
Kun akvaarioon alkaa kertyä saalista, osa porukasta voi alkaa seurata niiden käyttäytymistä (mikä pysyttelee pinnalla, mikä pohjassa, mikä käy hengittämässä, ahdisteleeko joku toisia, mikä piiloutuu, mikä yrittää kiivetä pois ym.) ja pyydystää otuksia pienempiin purkkeihin tarkempaa tutkimista varten. Suurentavalla kannella varustetut mikrokotelot ovat tähän oikein hyviä. Kaikkein pienimmät otukset (esim. vesikirput, hankajalkaiset, vesipunkit) on hauska imaista ensin pipettiin ja siitä purkkiin. Muita voi pyydystää esim. lusikoilla tai kauhoilla.
Pienempään purkkiin saatuja eläimiä voi yrittää tunnistaa määritysliinan tai vesieläinkirjojen avulla. Tuntemattomiksi jäävät kannattaa piirtää ja merkitä niiden tuntomerkit muistiin myöhempiä selvityksiä varten. Saalistuksen lopuksi käydään yhdessä läpi löydetyt lajit ja tarkkaillaan niiden käyttäytymistä ennen eliöiden vapauttamista takaisin veteen. Jos käytössänne on mikroskooppeja, osan eliöistä voi ottaa mukaan tutkittavaksi tarkemmin koululla.
Tämän tehtävän voi aloittaa jo rannalla ja jatkaa sitä myöhemmin. Jokainen oppilas tai pari valitsee yhden löydetyistä selkärangattomista lajeista ja tekee siitä kuvitteellisen haastattelun, ts. järkeilee ja selvittää, mitä eliö vastaisi haastattelijan kysymyksiin jos osaisi puhua. Haastattelun voi toteuttaa esim. valmiiksi monistetun lomakkeen avulla. Mahdollisia kysymyksiä voisivat olla esim. :
Osaan kysymyksistä voi vastata jo rannalla eliöstä tehtyjen havaintojen perusteella. Muihin kysymyksiin voi etsiä vastauksia esim. kirjoista tai internetistä. Tarkoituksena on eläytyä jonkin veden eliön asemaan ja pohtia, millaisia tarpeita ja tavoitteita sillä on.
Olette keränneet suuren määrän tietoa retkikohteestanne. Tieto kannattaa vielä jalostaa ja laittaa esille muidenkin nähtäväksi. Etsikää esim. karttakuva tutkimuskohteestanne ja suurentakaa se seinälle. Kartan viereen voitte laittaa vedenlaatutukimustenne tulokset – veden väri, haju, sameus, näkösyvyys – sekä sieltä löytyneiden eliöiden haastattelut kuvineen.
Etsikää vielä lisätietoa lammesta/järvestä ja yrittäkää sen perusteella tulkita löydöksiänne. Jos vesi esim. oli sameaa, tutkikaa, mitä järven tai lammen ympärillä on. Pelloilta tulee usein paljon orgaanista ainetta (esim. humusta) sadevesien mukana, kesämökeiltä tai haja-asutuksesta voi tulla rehevöittäviä jätevesiä, ojitetulta suolta paljon ruskeaa turvetta ym. Onko tutkimuskohteenne rehevyydestä/karuudesta saatavilla tutkimustietoa? Voitte yrittää päätellä sen myös löytämienne selkärangattomien lajien perusteella – etsikää kirjallisuudesta tietoa siitä, millaisissa vesissä löytämänne lajit viihtyvät. Voitteko päätellä, mitkä kalalajit viihtyisivät tutkimassanne järvessä/lammessa, entä vesilinnut?