Mitä jätteille tapahtuu?

Parasta olisi, jos jätettä ei syntyisi ollenkaan. Jätettä kuitenkin syntyy. Mitä tehdä jätteelle?

1. Vähennä kulutusta. Kun emme osta turhia tavaroita, myös jätettä syntyy vähemmän.
2. Käytä uudelleen. Myy sinulle turha tavara vaikka kirpputorilla, jollekulle siitä voi olla vielä hyötyä.
3. Kierrätä. Lajittele jätteet, jolloin niitä voidaan käyttää vielä raaka-aineena.

Hyötykäytön näkökulmasta jäte on oikeastaan vain väärässä paikassa olevaa raaka-ainetta. Jätteen hyödyntämisellä aineena tai energiana säästetään luonnonvaroja, joista osa on uusiutumattomia.

Jätteiden hyödyntämisasteet vaihtelevat eri toimialoilla. Tehokkaimmin hyödynnetään maaseutuelinkeinojen jätteitä ja teollisuuden jätteitä. Toistaiseksi vähiten hyödynnetään talon rakennusjätteitä ja yhdyskuntajätteitä. Jätteet, joita ei hyödynnetä sijoitetaan pääosin kaatopaikoille.

Jätteet voivat aiheuttaa ympäristön pilaantumista ja terveyshaittoja. Tähän vaikuttavat jätteiden vaaraominaisuudet ja jätteen sisältämät haitalliset aineet. Myös jätteiden hyödyntämis- ja käsittelytoiminnasta aiheutuu erilaisia päästöjä.[1]

Käy katsomassa jätelaitosyhdistyksen kuva jätehuollon kasvihuonepäästöistä: http://www.jly.fi/ekoteho/esko/jatteet_ilmastonmuutos.ppt#8


Lähteet:

  1. Ympäristöhallinnon sivut, jätteet: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=120978&lan=fi