Vesi on arvokasta!

Kuulemme uutisia maailman vesiongelmista lähes päivittäin, ja Suomikin on saanut jo kokea mitä tapahtuu kun vettä sataakin vähemmän kuin normaalisti.

Kesällä 2003 koettu kuivuus oli pahin sitten 1940-luvun ja niinpä monien kaivot kuivuivat ja palokunnat saivat toimittaa vettä kuivuudesta kärsiville talouksille.

Suomessa 60 % vesijohtovedestä otetaan pohjavedestä, ja niillä alueilla joilla näin tapahtuu, vesijohtoveden riittämättömyys saattaa olla uhka. Alueilla, joilla käytetään järvivettä vesijohtovetenä ei ongelmaa kuitenkaan ole. Kuitenkin kuivuuden jatkuessa saatetaan joutua säännöstelemään veden käyttöä ja antamaan suosituksia ja kieltoja, jotta vesi saadaan riittämään kaikille. [1]

Tämäkin esimerkki osoittaa kuinka useasti ymmärrämme veden arvokkuuden vasta silloin kun siitä tulee pula tai kun veden saastuminen avaa silmämme näkemään ja ymmärtämään monesti itsestäänselvyytenä pitämämme luonnonvaran arvokkuuden.

Pullotettua vettä?

Suomessa vessakin huuhdotaan yhdestä maailman puhtaimmista juomavesistä. Nykypäivänä on kuitenkin muodikasta juoda pullotettua vettä vaikka hanasta tulevan veden laatu on huippuluokkaa.

Monissa maailman maissa ei olla yhtä onnekkaita kuin Suomessa. Ja niissä paikoissa, joissa vesijohtoveden laatu on heikkoa tai on pelko, että veden välityksellä leviää sairauksia, on tietenkin perusteltua käyttää pullotettua vettä.

Tampereella vesi maksaa 2, 22€ /m 3 eli 2,22€ / 1000 litraa. [2] Tästä voimme laskea, että yhden vesilitran hinnaksi tulee 0,00222 €. Ja kun yhden pullotetun vesilitran hinta voi olla jopa 2,50 €, niin voimme täyttää pullomme yli 1100 kertaa jos käytämme hanasta tulevaa vettä! Kannattaa kuitenkin muistaa pitää huolta juomapullon puhtaudesta, jotta vesi pysyy raikkaana eivätkä bakteerit pääse juhlimaan pullon suulla.

Pullon täyttäminen hanavedellä kannattaa myös siksi, että kaupasta ostettu pullotettu vesi ei ole pakattu kierrätyspulloihin, jolloin raaka-aineita tuhlaantuu myös siinä.

Kannata siis oman vesipullon täyttämistä ja nauti raikkaasta vedestä luonnonvaroja säästäen.


Lähteet:

  1. Kauppinen, Juha. Vettä! Suomen Luonto –lehti. 6/2003, s.18.
  2. Tampereen vesi. Vedenhankinta. Päivitetty 22.10 2003. [verkkodokumentti] [viitattu 23.3.2004]. Saatavissa: http://www.tampere.fi/vesi/vhankin.htm