Uutisia

Nuoret miehet kuluttamisen kuninkaita

Nuoret miehet kuluttavat yhä enemmän. 20 - 25 -vuotiaat miehet kuluttavat nykyään jopa 10% enemmän kuin samanikäiset tytöt. Rahaa omaan ulkonäköön laitetaan entistä enemmän, mistä markkinat ovat innoissaan, kun naisillehan on jo taidettu myydä kaikki mahdollinen. Nämä merkkitietoiset miehet ovat valmiita maksamaan vaatteesta enemmän merkin vuoksi ja urheiluvaatteet tekevät kauppansa -ehkä myös naisten asettamat vaatimukset ovat kasvaneet. Miesten kosmetiikkatuotteet ovat myös vahvassa nousussa, joten nyt miestä viedään!

- Kuningaskuluttaja, TV1, torstai 19.2.2004.

Katso lisää ajankohtaisia uutisia www.yle.fi/kuningaskuluttaja

Uusi sormus, vanha kulta

Uuden kullan tuotanto kuluttaa paljon luonnonvaroja. Yhtä kultasormusta varten saatetaan louhia kolme - neljä tonnia malmia, jonka käsittelyyn tarvitaan vielä sähköä ja puhdasta vettä.

Mitäpä siis jos teettäisin sormuksen vanhoista kultakoruistani ja säästäisin luonnonvaroja?

Monet kultasepät tekevät yksilöllisiä koruja vanhoista koruista ja esimerkiksi yhden sormuksen tekemiseen tarvitaan viisi grammaa kultaa, jonka voi mahdollisesti löytää vaikka omista varastoistaan. Vanhaa romukultaa voidaan siis käyttää eikä sen työstämisessä uudeksi tuotteeksi tapahdu hävikkiä.

Suomen Luonto -lehti 11/03. Ritva Kupari. Uusi sormus, vanha kulta s.57.

Vuoden 2003 turhake

Vuoden turhakkeeksi valittiin hampurilaisaterioiden kylkiäislelut. Valinnalla haluttiin kiinnittää kuluttajien huomiota turhien tavaroiden oston lisäksi lapsiin kohdistuvaan mainontaan.

Suomen Luonto -lehti 12/03. Alice Karlsson. Voi turhuus sentään! s.51